Terveisiä Kabulista!

Ensimmäiset minuutit Kabulissa.
Selfie lentokentällä.

Ensimmäinen viikko Kabulissa on ohi ja hengissä ollaan. Jippii!!

Viikkoon on mahtunut paljon ohjelmaa aamusta iltaan: töitä, urheilua, illallisia ja synttärijuhlat. Melko normaalia elämää siis.

Töiden puolesta aika on kulunut lähinnä erilaisten strategia-papereiden ja ohjelma-dokumenttien lukemisessa. Onneksi olen ehtinyt tutustua myös uusiin työkavereihin, sillä kotiutuminen uuteen työympäristöön on sujunut hyvin etenkin heidän ansiostaan. Tunnen oloni tervetulleeksi ja synttärikakku-yllätyksen vuoksi myös erittäin otetuksi. 

Vielä on oman työkuvankin fokus yleisellä tasolla, ja tällä hetkellä tiedän vain sen, että työskentelen kehitysyhteistyötä tekevässä organisaatiossa tutkimustehtävissä. Yksikkömme tekee työtä niin ilmastonmuutokseen sopeutumisen, luonnonvarojen kestävän käytön kuin energian saralla. Näistä minulle on kaavailtu työkentäksi energia, joskin oman kaivos-fiilistelyn takia tulen seuraamaan tiivisti myös luonnonvarasektorin kehitystä. (Disclaimer: tämän blogin sisältö ei edusta työnantajani virallista kantaa)

Kotini on noin 15 neliön kokoinen kontti, joka on muutettu erittäin kompaktiksi asunnoksi. Kyllä, kyseessä on juurikin sellainen satamien ja rahtilaivojen tavarankuljetuskontti, joka on onneksi saanut pintaansa viehättävän oranssinsävyisen maalin.

Kontista löytyy vessa ja suihku, pieni keittiösivu, vaatekaappi ja sänky. Erityisen iloinen olin omasta keittiöstä, sillä ehdin jo Suomessa hieman pelätä, että en pääsisi kokkailemaan tai leipomaan ollenkaan. Ruoanlaitto kun on mukavaa ajanvietettä ja tuo normaalia arkirutiinia päiviin.

Kokkailuinnosta huolimatta oli tietenkin pakko käydä kokeilemassa leirimme
paikallisen kanttiinin herkkuja. Hyvää oli ja maha tuli täyteen!

Elämäni Kabulissa on muutoin hyvin rajoitettua, ja pääasiassa se pyörii noin 500m säteellä. Onneksi tästä säteestä löytyy työpaikasta ja kuntosalista lähtien kaikki aina ruokakauppoihin, ruokaloihin ja illanviettopaikkoihin. Vertauskuvana voisinkin siis sanoa asuvani varuskunnassa, mutta yksikkötuvan sijaan melko luksus-kontissa ja Sotkun munkkeihin verrattuna kelpo eväissä.

Ei jää nälkä. Huh huh, ehkä isoin kanasalaatti ikinä!

Jääköön nyt ensimmäinen kirjoitus yleisfiiliksiksi ja ruokakuviksi. Pyrin parhaani päivittämään blogia aktiivisesta ja kertomaan niin hyviä kuin huonojakin juttuja konttielämästä ja Afganistanista.