Kuolema kosketti meitä

Kuolema pysäyttää meidät ajattelemaan. Se pysäyttää meidät muistelemaan poismennyttä henkilöä, mutta myös peilaamaan omaa elämäämme. Se kysyy meiltä teemmekö elämässämme niitä asioita, joita todella haluamme. Teemmekö niitä asioita, jotka ovat arvokkaita.

Se kertoo meille elämän olevan tässä ja nyt. Se kertoo meille elämänarvon kunnioituksesta ja elämän katoavuudesta. Jokaisella meistä on vain hetki elämää tässä maailmassa.

Kuolema on läsnä Afganistanissa joka päivä, mutta viime viikolla se todella pysäytti meidät ajattelemaan: saimme kuulla yksikkömme päällikön menehtyneen. 

En koskaan päässyt tapaamaan esimiestäni paikanpäällä. Kun saavuin Kabuliin helmikuussa, yksiköstämme puuttui esimies. Esimiehemme ja yksikkömme päällikkö oli sairastunut jo viime syksynä.

Hänelle työ oli kuitenkin elämäntehtävä, ja hän teki töitä sairaalasta käsin Skypen ja sähköpostin välityksellä. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Hän paneutui yksikössämme meneillään oleviin ja tuleviin tehtäviin sekä ohjasi meitä sydämellisellä mutta varmalla johtajan otteellaan. Hänellä oli hyvä sielu.

Etenkin pidempään hänen kanssaan työskennelleille tämä on suuri menetys. He menettivät myös ystävän, he menettivät heille läheisen ja tärkeän ihmisen. 

Hänen perheensä menetti aviopuolison ja isän. Sitä surua ei voi sanoin kuvailla.

On kuitenkin totta kun sanotaan, ettei ihmiset varsinaisesti kuole koskaan. Heidän sielunsa ja heidän muistonsa elää kaikissa niissä, jotka he ovat elämänsä aikana kohdanneet. Olen varma, että esimiehemme muisto kulkee vielä pitkään - niin meidän kuin varsinkin hänen perheensä sydämissä.

Lepää rauhassa, Mamunul.

Suomalaisemännän mini-Ramadan

Viime torstaina alkoi Radaman eli kuukauden mittainen paastonaika. Tänä aikana jokainen muslimiksi tunnustautuva henkilö pidättäytyy ruokailusta auringonvalon aikaan. Täällä Afganistanissa se tarkoittaa noin 04.30 ja 19.00 välistä aikaa.

Kaikki eivät toki paastoa, vaikka kunnollisia muslimeita olisivatkin. Esimerkiksi lapset, raskaana olevat naiset ja terveydellisistä syistä muutoin kykenemättömät ovat vapautettu paastosta.

Suomessakin useat muslimit viettävät parhaillaan paastoa. Heille se saattaa helposti olla suurempi koettelemus kuin täällä. Ei varmasti ole helppoa kulkea kaupungilla nälissään ravintolaterassien, kahviloiden ja muiden kuppiloiden ohi. Täällä kaikki ravintolat, kuppilat ja muut kadunvarsikojut ovat suljettuna päiväsaikaan. Ruokakaupat ovat tosin auki.

Ajan puolesta Suomessa asuvat muslimit eivät taida seurata auringonvaloa. Olisihan se tähän aikaan vuodesta varsinkin Suomen pohjoisosissa melkolailla mahdotonta: aurinko kun ei laske ollenkaan. Vaikka ilmeisesti muutama Suomen auringonvaloa seuraava paastosissikin aina löytyy, BBC:n vuonna 2012 kirjoittaman artikkelin mukaan virallisten sääntöjen puolesta Suomessa paastoamiseen voisi noudattaa Mekkan/Medinan aikaa. Hyvin yleistä on myös noudattaa Turkin aikaa. 

Minun mini-Ramadan on melko kevyt versio varsinaisesta paastosta. En ole koskaan paastonnut tai harjoittanut muutoinkaan mitään erityistä detox-kuuria, joten saa nähdä miten käy. Leireissämme kiertää jo nyt paljon puhetta siitä, että osa paikallisista kollegoistamme itseasiassa lihoaa Ramadanin aikana. Toivottavasti tämä jää vain huhupuheiksi, ja ettei minulle ainakaan käy niin. Toivottavasti me kaikki muistamme syödä terveellisesti ja kohtuudella paastoajan ulkopuolella.

Aloitin paastoamisen eilen ja nyt kun kaksi ensimmäistä päivää on jo takana, niin hyvin tässä ollaan vielä tolkuissaan. Eilen jaksoin jopa käydä kuntopiirissä työpäivän päätteeksi. Hyvä alku siis!

Säännöt tälle suomalaisemännän mini-Ramadanille ovat seuraavat: 

1. Ei ruokailua klo 07.30-17.00 välillä. Klo 17.00 ensinälkään hedelmiä, smoothie, kevyt leipä, tms. ja illallinen vasta klo 19.00 
2. Vain vesi on sallittua myös klo 07.30-17.00 välillä 
3. Paastoajan ulkopuolella tulee syödä terveellisesti. Ei hotkimista! 
4. Paasto kestää noin kaksi viikkoa eli seuraavan lomani alkuun

Itselleni tässä ehkä suurin myönnytys on vesi. Minun on vaikea ylipäätään ymmärtää miksi se on kielletty paaston aikana kun suurin osa muslimimaista sijaitsee kuitenkin melko lämpöisillä leveysasteilla. Ehkä tämä on yksi niistä "Allah works in a mysterious way" -hetkistä. 

Mutta ei siis kovin vaikeasti toteutettava paasto. Kokeile sinäkin – vielä ehtii mukaan!

Muiden lounas.

Minun lounas.

Paluu Kabuliin hehkuvissa Suomi-fiiliksissä

Aika kuluu siivillä. Kymmenen päivän Suomi-loma hujahti hetkessä ja paluun jälkeinen viikko Kabulissakin on jo ohi.

Tämä oli ensimmäinen reissuni Suomeen sitten helmikuun. Olin odottanut lomaani – ystävien, perheen ja rakkaimpani näkemistä – kuin kuuta nousevaa ja odotus kyllä palkittiin.  Ihana loma, ihana Suomi!

Ulkosuomalaisen ongelmana lomani tosin eteni melkoiselle sykkeellä. Aikatauluja, tapaamisia, menoja ja juhlia oli enemmän kuin laki sallii. Ja silti täytyy löytää aikaa ihan vaan rentoutumiseen, sohvalla köllöttämiseen, iiseihin iltakävelyihin, mökkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

Aikaa onneksi löytyy aina, vaikka olisin mielelläni jäänyt lomailemaan pidempään. Erityisen mielelläni olisin viettänyt enemmän aikaa mökillä – Suomen luonnossa.

Vaikka olen aikaisemminkin asunut ulkomailla karuissa kaupunkiympäristöissä (no en tosin näin karussa kuin Kabul), en muista koskaan olleeni näin voimakkaasti häkeltynyt Suomen luonnon kauneudesta. Mitä enemmän vietän aikaa ulkomailla, sitä enemmän opin arvostamaan Suomea: sen kauneutta, toimivuutta, rauhaa ja levollisuutta, puhtautta ja etenkin luontoa. Meidän luontoa! Ne kaikki metsät, järvet, pellot, tunturit, ynnä muut ovat sanoinkuvaamattoman arvokasta omaisuutta.

Onneksi seuraava lomani tulee jo heinäkuun alussa. Silloin tiedossa on häähumua, kesämökkielämää, Helsinkiä ja toivon mukaan myös runsaasti aurinkoisia, iloisia päiviä.

Kesämökin järvimaisema. Onko mitään kauniinpaa?

Viime vuoden ravut, tämän vuoden ekat rapujuhlat. Täytyy syödä pakastin tyhjäksi,
että mahtuu uudet ravut, marjat ja sienet mukaan.

Kahvia ja pullaa Sinisen Huvilan kahvilassa.

Metsäreittejä Helsingissä Maununnevalla. Oi ihanat kaupunkimetsät!